Suvisoiton tarina jatkuu

Sysmän Suvisoitto on jo aikuisuuden kynnyksellä. Ensin se haki muotoaan, kunnes ohjelmistossa päädyttiin ”jokaiselle jotakin” -ajatukseen. Taiteelliset johtajat ovat rikastuttaneet ohjelmistoa omilla ideoillaan, jotain poistaen ja jotain lisäten. Koko ajan eri musiikin lajit ovat olleet tasa-arvoisesti edustettuina.

 

Suvisoiton kantavana ideana on ollut alusta lähtien nostaa esiin nuoria ja lupaavia taiteilijoita. Tämä Rasilaisen ajatus on ollut joskus esillä enemmän, joskus vähemmän. Tulevana kesänä Suvisoitossa kuullaan nousevia laulajakykyjä Ilona Jokista ja Riku Peloa. Konserteissa on esiintynyt myös monia sysmäläisiä taiteilijoita, joita ei käsiohjelmissa mainita. Heitä ovat muun muassa Sakari Korhonen, Kyösti Neva, Juha Saarinen ja monet muut.

Suvisoiton konserttipaikat ovat tuoneet oman lisänsä tapahtumien erityisyyteen. Konsertteja on pidetty niin Oopperaladossa, VPK:n lavalla kuin kirkoissa ja kartanoissa. Musiikkia on esitetty myös ulkoilmassa, jolloin Sysmän kaunis luonto on päässyt osaksi konserttiympäristöä.