top of page
Suvisoitto sysmänsuvisoitto_logo_sini
Holding Fresh Apples

Suvisoitto ry:n ajankohtaiset asiat

Haemme toiminnanjohtajaa

 

Kaksi festivaalia järjestäneen toiminnanjohtajamme Terhi Luukkosen tehtävät päättyivät heinäkuun lopussa. Nyt haemme uutta toiminnanjohtajaa johtamaan festivaalin organisointia ja järjestämään yhdistyksemme muuta – festivaalin ulkopuolista – toimintaa.

 

Hakuilmoitus nähtävillä tällä sivustollamme täällä.

Tutustu ilmoitukseen. Oletko sinä hakemamme jo kokenut osaaja?

​​
••••••
​
Puheenjohtajan tervehdys


Hyvät Suvisoiton ystävät!
Kesän 2026 festivaali oli yhdistyshistoriamme neljäskymmenes festivaali. Jälleen pääsimme musiikillisten elämysten ja muistoja synnyttävien kokemusten äärelle – ja tapaamaan toinen toisiamme. Kiitän kaikkia tapahtumamme onnistumisen eteen panoksensa antaneita ja kaikkia konserttivieraitamme ja tietysti täällä vierailleita taiteilijoita.


Suuri kiitos kuuluu myös kaikille taloudellisille tukijoillemme sekä Sysmän kunnalle ja sponsorikumppaneillemme.
Edessämme – vielä toki etäällä – häämöttää jo kesän 2027 tapahtumat. Uusi taiteellinen johtajamme Hanna Hohti rakentaa  ensi kesälle musiikillista ja kokemuksellista kehystä meille kaikille. Täällä sivustollamme toisaalla Hanna kertoo ajatuksistaan Suvisoitto-projektinsa alkuvaiheilla. Ohjelmiston julkistus ajoittuu tyypillisesti vuoden vaihteen tienoille.


Vuosikokous tulossa
15.11.2026 pidetään yhdistyksemme sääntömääräinen syysvuosikokous Sysmän koulun tiloissa (kutsu alla). Jokaisessa syyskokouksessa vapautuu kolme hallituspaikkaa täytettäväksi. Mikäli olet kiinnostunut yhdistyksemme hallitustyöskentelystä, niin tässä sinulle mahdollisuus päästä mukaan. Astu rohkeasti esille!

 

Ystävällisesti tervehtien,
Mikko

 
••••••
​
Kutsu syysvuosikokoukseen


Sysmän Suvisoitto ry:n sääntömääräinen syysvuosikokous pidetään sunnuntaina 15.11.2026 klo 14.00 Sysmän yhteiskoulun tiloissa osoitteessa Leppäkorventie 14, 19700 Sysmä.


Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen kohdan 11 mukaiset asiat.

  1.  kokouksen avaus

  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

  5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle

  6. valitaan hallituksen jäsenet 6. § mainitun erovuoroisuusjärjestyksen mukaisesti sekä hallituksen keskuudesta puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi

  7. valitaan kaksi toiminnan-/tilintarkastajaa ja heille varatoiminnan-/varatilintarkastajat

  8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

 

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle hyvissä ajoin.

 

Kokouksessa äänivaltaa voivat käyttää vain fyysisesti paikalla kokoustiloissa olevat yhdistyksen jäsenet. Kokoukseen ei voi osallistua etäyhteydellä.

 

Kahvitarjoilu.

 

Tervetuloa
Hallitus

 
••••••
​
Kiitos ja tervetuloa 

Kiitämme kaikkia Suvisoiton taiteilijoita ja konserttivieraitamme kesän 2026 Suvisoitosta – teitte siitä meille upean juhlavuoden!

Kiitämme lämpimästi ansiokkaasti hoidetuista monitaiteellisista vuosista myös taiteellista johtajaamme Laura Hynnistä ja toivotamme Lauralle kaikkea hyvää tulevaan.

​

Sysmän Suvisoiton uusi taiteellinen johtaja on alttoviulisti Hanna Hohti – lämpimästi tervetuloa Hanna!

​​​

••••••

​

Talkoolaisinfo 11.6.2026 klo 16 

Talkoolaisinfo torstaina 11.6.2026 klo 16.00 Sysmän yhteiskoululla (Leppäkorventie 14).

Tavataan toisemme ja käydään läpi tulevan festivaalin ohjelma ja konserttipaikat, sekä eri talkoolaistehtävät. Tervetuloa sankoin joukoin mukaan juhlavuoden järjestelyihin. Kahvitarjoilu!

​

••••••

​

Suvisoiton juhlavuoden konserttiohjelma nyt julkaistu!

Sysmän Suvisoitto juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Sen kunniaksi olemme uusineet visuaalisen ilmeemme ja kotisivumme. Nämä ovat sysmäläisen Neiti Sieväsen käsialaa, ja visuaalisen ilmeen pohjana toimivat taiteellisen johtajamme Laura Hynnisen taideteokset. Uusilta kotisivuiltamme löydät tiedot tulevan kesän konserteistamme. Myös lippukauppa on nyt avattu!

 

Tulevan vuoden ohjelmaan mahtuu paljon iloisia uutisia. Tulemme pian kertomaan OP Järvi-Hämeen omistaman Bellosio-viulun uudesta haltijasta, nuoresta Aino Mattilasta. Kesän konserteista saat vielä lisätietoa kevään mittaan, seuraathan sosiaalisen median kanaviamme.

 

Tervetuloa juhlimaan kanssamme 40-vuotiasta Sysmän Suvisoittoa!

​

••••••

​

Suvisoitto ry:n juhlavuoden talvikonsertti 6.3.2026

Kesän ohjelman lisäksi luvassa on suvisoittolaisten omin voimin toteutettava viihteellinen Talvikonsertti Sysmän Teatteritalolla 6.3.2026 klo 18. Illan aikana esiintyvät Sysmän Kamarikuoro, Viis' Raitilla, Kyösti Neva, Ossi Hildén, Rebecca Mononen, Amanda Luts ja Urho Papinniemen houseband. Illan päätteeksi tanssit Pepe Niilahden tahdittamana. Liput 20 € Sysmän Kukkakaupalta ja ovelta ennen tilaisuuden alkua, hinta sisältää kahvit.

​

••••••

​

Yhdistyksen kevätvuosikokous

Sysmän Suvisoitto ry: n sääntömääräinen kevätvuosikokous pidetään sunnuntaina 22.3.2026 klo 14.00 Sysmän koululla. 

 Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen kohdan 11 määräämät asiat.

Mikäli jäsen haluaa saada jonkin asian käsiteltäväksi yhdistyksen kokouksessa hänen on siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle hyvissä ajoin.

 

Kaikki yhdistyksen jäsenet, tervetuloa! Kahvitarjoilu.

 

Hallitus

 

​

bottom of page