

Hanna Hohti,
Sysmän Suvisoiton uusi taiteellinen johtaja
Uutta kohti!
Haluan aloittaa kauteni kiitoksilla.
Suvisoitto saa olla todella ylpeä pitkästä historiastaan. Neljä vuosikymmentä toiminut festivaali on mielestäni vahva todiste siitä, miten paljon kulttuuria vaalitaan ja arvostetaan Sysmässä. Näinä aikoina ei yhtäkään tapahtumaa tai konserttia voi ottaa itsestäänselvyytenä. Jokaisen konsertin taakse piiloutuu valtava määrä työtä monessa eri muodossa. Kiitos jo nyt kaikille vapaaehtoisille, joiden panos festivaalille on korvaamatonta. Ilman teitä ei olisi festivaalia.
Minulla on suuri ilo olla osana Suvisoiton pitkää jatkumoa ja suunnitella festivaalin konsertteja seuraavan kolmen vuoden ajan. Kiitos Laura Hynniselle hienoista ohjelmista ja avauksista, joiden myötä on helppo jatkaa matkaa!
Kesäfestivaalit ovat mielestäni ihmisen parasta aikaa: kokoonnutaan yhteen keskelle Suomen kauneinta suvea, koetaan ajatuksia herättäviä, yllättäviä, lohdullisia, hassuja ja ihmeellisiäkin hetkiä yhdessä musiikin äärellä. Syntyy jaettu festivaalikupla, jonka aikana tuntuu, että kaikki on mahdollista. Tätä kaikkea odotan innolla jo nyt!
Luodaan yhdessä uusia muistoja Sysmän Suvisoittoon. Kiitos, kun olet mukana! Tervetuloa konsertteihin ensi kesänä!
Hanna Hohti
alttoviulisti
Sysmän Suvisoiton taiteellinen johtaja
Sysmän Suvisoiton taiteelliset johtajat:
Hanna Hohti 2027–
Laura Hynninen 2023–2026
Elina Vähälä 2021–2022
Esa Heikkilä 2016–2020
Ari Rasilainen 2015
Martti Rousi 2013–2014
Minna Pensola 2006–2012
Petteri Salomaa 2000–2005
Martti Wallén 1996–1999
Ilkka Vihavainen 1995
Ari Rasilainen 1985–1994

